Harrastukset

VEPE eli vesipelastus

Perheessämme on kaksi VEPE-tuomaria, Pasi ylituomari ja minä venetuomari. Pasilla kesän viikonloput kuluvatkin Suomea kierrellessä, pisimmät tuomarointimatkat kun suuntautuvat Ouluun asti. Omien koiriemme kanssa pyrimme ainakin kerran viikossa käymään VEPE-harkoissa ja kotona tietysti harjoitellaan kuivalla maalla. Omista koiristamme kisoihin ovat osallistuneet Etta, joka eteni vahoilla säännöillä avo-luokkaan, mutta sitten ikä alkoi painaa pitkillä matkoilla. Viivi on käynyt kaksi kertaa kokeessa alo-luokassa, josta toisesta täydet 100p.

Viivi vepeili Maskun kokeessa 22.7.06 mahtavat ALO
50p, mamman aivot vielä selvästi mammalomalla

Anni harjoittelee VEPE:ä, pienenä se on vitsa väännettävä

NÄYTTELYT

Näyttelyihin osallistumme vaihtelevasti. Suomen muotovalioiksi perheestä ovat yltäneet Etta ja Viivi. Etta hienosti vasta 10-vuoden iässä =)
Paras saavutus on Viivillä, joka oli vuoden 2005 erikoisnäyttelyn kaunein koira.
Ulkomailla emme ole vielä käyneet esittäytymässä, mutta eiköhän sinnekin vielä jonain päivänä ehditä.

TOKO

TOKO:ssa toimin Naantalin Palvelu-ja seurakoiraharrastajissa koulutusohjaajana, yleensä pennuilla. Omilla koirilla olen ollut kilpailemassa vain kerran Ettalla. Viivi käy silloin tällöin harjoituksissa ja taas kotipihalla jatketaan omatoimisesti myös tottista.