Olemme tähän rotuun erikoistunut kenneli Suomessa,
kasvatamme siis American Bulldoggeja.
Olemme American Bulldog Club Finland Ry'n jäseniä sekä EABC'hen
Rekisteröity
Kenneli & Kasvattaja, tietenkin SKL'n kasvattajakurssi on hyväksytty takana.
Kelly toimii EABC'n Yhteyshenkilönä Pohjoismaissa ja Baltian maissa, toimittaa myös
edelleen EABC'n & ABR UK'n ulkomuototuomarin tehtäviä ulkomailla, viimeiseksi saavutukseksi hänelle myönnettiin 2008 helmikuussa APA taakanvetotuomarin lisenssin.
Koirat mitkä päätämme käyttää jalostuksessa ovat tietenkin terveystarkistettuja
sekä suorittaneet myös aina hyväksyttävästi ZTP luonnetestin (nykyinen laajempi on BACT).
Kaikki jalostuskäytössä olevat koiramme ovat myös aina testattu NCL puhtaiksi (negative).
Otimme tälle rodulle suomessa ensimmäisinä käyttöön tavan jonka mukaan pennut testataan asiantuntevan henkilön (Koiranomin) toimesta, tämä on ollut kokonaisuudessa vain positiivista.
Ensimmäinen suomessa kasvatettu AB joka saavutti CHAMPION tittelin oli kennelistämme
sekä kasvatusohjelmassamme myös mukana,
jatkamassa meidän valitsemaamme "omaa" linjaa.
Muistakaamme että tämä rotu oli alunperin tehty karuihin vaihteleviin maatilatöihin.
Näyttelytoiminnassa ei ole mitään vikaa, mutta pitää myös harrastaa jotakin tämän koiran kanssa, muuten se kyllästyy ja alkaa hiljakseen taantua.
Pyritään siis edelleen pitämään tämä rotu Terveenä & Vahvana.
Ensimmäisessä American Pulling Alliance taakanveto kisassa Suomessa 01.19.2008
(Winterpullers FunDay) saimme kahdelle omalle koiralle myös
APA WP III tittelit (paras),
tietenkin "Dusty" mutta sitten itsellemme täysin yllätyksenä "Elli" joka suoritui tästä loistavasti.
|