Lintutalvi 2004/05

Heikki-Pekka Innala

Tässä katsauksessa on hyödynnetty etenkin alueemme talvilaskentareittien tuloksia. Muut tietoon tulleet talvihavainnot ovat nekin antaneet hyödyllistä taustatietoa. On hienoa, että talvilaskennan ilosanoman julistaminen alkaa tuottaa tulosta ja reittien sekä laskijoiden määrä on kasvanut mukavasti. Mukaan on myös saatu aivan uusia alueita. Syksyllä kierrettiin 13, vuodenvaihteessa 14 ja keväällä jo 16 reittiä. Viimemainittujen yhteispituus on jo 202,8 km, mikä takaa jo varsin luotettavan kuvan talvilinnustomme tilanteesta. Vertailukelpoisuuden varmistamiseksi on eri laskentajaksojen ja eri talvien väliset vertailut laskettu vain toistoreittien tuloksista.

Mennyt talvi oli varsin erikoinen. Koko talvi oli leuto aina kevätlaskentajaksoon saakka, jolloin alkoi ajankohtaan nähden poikkeuksellisen kylmä lähes kuukauden pituinen jakso kovine yöpakkasineen ja pohjoisenpuoleisine tuulineen. Alkusyksyllä oli runsaasti pihlajanmarjoja, mutta räkättiparvet tyhjensivät ne nopeasti, joten marjalintutalvea ei tästäkään tullut. Sen sijaan kuusella oli hyvä käpysato, mikä näkyi sitä hyödyntävien lajien määrissä. Käpytikka esiintyi ennätyksellisen runsaana (tiheydet toistoreiteillä eri laskennoissa 19.4, 13.2 ja 18.4 yks./10 km, joululaskennan notkahdus ei ole todellinen vaan johtuu vain havaittavuuden vaihtelusta). Koko maan laskentatuloksista muodostui uusi tiheysennätys 7.7 yks./10 km, mikä oli 13% parannus talven 1993/94 arvosta 6.8 yks./10 km. Pikkukäpylintuja oli niinikään paljon ja sama oli tilanne kuusitiaistenkin suhteen.

Pohjantikka oli edellistalven ennätysvaelluksen jäljiltä nytkin ilahduttavan runsas. Laskennoissa niitä tavattiin yhteensä 10 yksilöä ja Valkeakosken kunnan talvisaldoksi muodostui 16 pohjantikkaa. Myös myyräkannat alueella olivat kasvussa, mikä sai mm. yhden tuulihaukan talvehtimaan Konhossa ja isolepinkäisiä näkyi pensaannokissa useita. Erikoinen tapaus oli helmikuinen noin kymmenen sarvipöllön kerääntymä Metsäkansassa pellonreunakuusessa myyräpatojen äärellä.

Reittikilometrimäärän kasvu näkyi selvästi laskentojen lajimäärän kasvuna (suluissa tilanne viime talvena): syksyllä tavattiin 55 (45) lajia, vuodenvaihteessa 43 (38) ja keväällä 42 (36), yhteensä laskentalajeja oli 65 (52). Talvilintulaskentamme tavoittavat nykyisellään varsin hyvin alueemme talvilajiston. Kolmen viimeisen talven tilastoissa syyslaskennoissa on havaittu yhteensä 67 lajia, vuodenvaihteen laskennoissa 49 lajia ja kevätlaskennoissa samaten 49 lajia. Tänä aikana yhteensä 1234.5 laskentakilometrillä on tavattu yhteensä 76 lajia ja 63 874 lintuyksilöä.

Talven 2004/05 kokonaisaineistossamme lintutiheys oli syksyllä 47 (yksilöä/km), vuodenvaihteessa 49 ja keväällä 32. Lintuyksilöitä havaittiin yhteensä 23 003 (syksy 7887, vuodenvaihde 8621 ja kevät 6495). Laskentakilometrejä kertyi talven aikana yhteensä 546,5.

Muutamia lajikohtaisia huomioita ja vertailuja.

(1) Varpusen alamäen tarkkaan seurantaan alueemme talvireittiverkosto ei edelleenkään ole riittävän tiheä, varsinkaan Valkeakosken kaupunkialueen suhteen. Toistoreiteillä muutokset viime vuoteen olivat: syyslaskennassa +2% (8 reittiä), vuodenvaihteessa +1.6% (10 reittiä) ja kevätlaskennassa –6% (12 reittiä). Ainakin viimemainittuun tulokseen saattoi vaikuttaa kylmä sää, jolloin varpuset pysyttelivät piiloissaan. Lajin tilanne onkin selvitettävä ensi talvena erillislaskentana.

(2) Pikkuvarpunen sen sijaan otti selvän ”kvanttiharppauksen” eteenpäin. Havaittu kanta kasvoi toistoreiteillä edellistalveen nähden joka laskennassa suunnilleen saman verran: syksyllä +145%, vuodenvaihteessa +138% ja keväällä +150% eli kannat kasvoivat yhdessä vuodessa noin 2.5-kertaisiksi. Lajin suurin havaittu tiheys alueellamme on toistaiseksi joululaskennan 2004 4.31 yks./10 km.

(3) Punatulkun kato kevätlaskennassa oli ilmeisesti maanlaajuinen ilmiö ja lintutalven suurin mysteeri. Toistoreiteillä (13 kpl) havaittiin syksyllä 310, vuodenvaihteessa 252 ja keväälle enää 57 yksilöä (vastaava tiheys vain 3.4 yks./10 km). Syyslaskentaan verrattuna niitä oli keväällä jäljellä enää18.4% ja joululaskentaan verrattuna 22.6% (Vertailukohtana Turun Lintutieteellisen yhdistyksen laskennoissa vastaavat lukemat olivat 8% ja 10%, lajin kevätesiintyminen oli siellä ylivoimainen pohjanoteeraus 30 vuoden tilastoissa, tiheys vain 1.7 yks./10 km). Osa havaitusta kadosta selittynee tavallista varhemmin alkaneella paluulla pesimäseuduille rauhallisiin kuusimetsiin. Leudon talven myötä salmonella saattoi myös verottaa kantaa tavanomaista rajummin. Mysteeri voi vielä saada lisävalaistusta kunhan koko maan tilanne selviää (erityisen tärkeä on tässä yhteydessä tieto siitä mitkä olivat lajin tiheydet asutus- ja metsäbiotoopeissa maan eri osissa).

(4) Talvilinnustomme valtaosa kerääntyy asutusbiotooppiin (kaupunki- ja maaseutuasutus) sen ruokintojen houkuttelemina. Vallitsevat talousmetsät ovat metsälintujemme ravinnonlähteinä sen verran heikkoja, että niiden talviset lintutiheydet ovat hyvin pieniä. Näitä yleisiä totuuksia havainnollistavat hyvin omien viiden reittini (60 km) aineistosta laskemani biotooppikohtaiset tiheydet. Syyslaskennassa linnuista 62.7% löytyi asutusbiotoopeista ja 16.9% metsäbiotoopista, joululaskennassa vastaavat lukemat olivat 80.7% ja 12% sekä kevätlaskennassa 75.3% ja 19.2%. Varsinaiset tiheyserot ovat vielä suuremmat. Syksyllä asutusbiotoopin tiheys oli 106.3 (yks./km) ja metsän 20.9, vuodenvaihteessa vastaavasti 151.7 ja 16.4 sekä keväällä 104.4 ja 19.3. Jos vielä eroteltaisiin asutuksen tuntumassa sijaitsevat ja siitä selvästi erillään olevat metsäkuviot, niin jälkimmäisten lintutiheys olisi vielä paljon vaatimattomampi. Asutusbiotoopin vetovoimaa ja nykymetsän köyhyyttä talvibiotooppina kuvastavat myös laskentatulokseni sellaisen perinteisen metsälajin kuin hömötiainen osalta. Kaikissa kolmessa laskennassa selvä enemmistö havaituista hömötiaisista löytyi asutuksesta ja selvä vähemmistö metsästä. Asutuksen tiheydet (s-t-k) olivat 16.7-28.7-17.8 (yks./10 km) ja metsän 10.0-10.9-8.4. Voi tietysti olla, että hömötiaisen havaittavuus ruokintojen tuntumassa on jonkin verran parempi kuin metsäosuuksilla, mutta tulokseni vahvistaa havaittavuudeltaan hömötiaiseen verrannollinen metsälaji töyhtötiainen, jonka vastaava biotooppierottelu antaa täysin päinvastaisen tuloksen. Kaikissa kolmessa laskennassa vain noin viidennes töyhtötiaisista löytyi asutuksesta ja ylivoimainen enemmistö metsästä (asutuksen tiheydet olivat vain 2.9-2.9-2.3 ja metsän 6.7-8.4-5.9). Töyhtötiainen ei siis keskitalvellakaan tule suurin joukoin ruokinnoille vaan etsii yhä ravintonsa metsistä. Kolikon kääntöpuolena töyhtötiaisen kokonaistiheydet ovat selvästi alle puolet hömötiaisen tiheyksistä. Sama kääntäen: jos talviruokintoja ei olisi, niin hömötiaisten lukumäärät romahtaisivat nopeasti.

(5) Näyttää siltä, että sinitiaisen ja viherpeipon pitkään jatkunut ”korkoa korolle” tyyppinen runsastuminen ei enää jatku. Onko näin, se selviää varmimmin valtakunnallisista tuloksista, joita ei vielä ole käytettävissä. Paikallisiin pieniin aineistoihin liittyy monia epävarmuuksia. Leutoina talvina ruovikoissa ja muualla luonnossa ruokailevia sinitiaisia jää pois ruokintoja seurailevien laskentareittien tuloksista jne. Tämä pätee luonnollisesti myös moniin muihin lajeihin.

(6) Laskentakilometrien kasvu ja laskentojen ulottaminen uusille hyville lintupaikoille on tuonut myös aina vähälukuisia petolintuja paremmin laskentojen piiriin. Talven laskennoissa löytyi kolme merikotkaa, yksi maakotka, neljä kanahaukkaa, viisi varpushaukkaa, kaksi tuulihaukkaa, yksi varpuspöllö, yksi helmipöllö ja seitsemän isolepinkäistä! Kotkien osalta havaintomäärän kasvua selittää myös niiden todellinen kannan kasvu (erityisesti merikotkalla, maakotkan osalta selityksenä myös niiden selkeän muidenkin havaintojen vahvistaman muuttolinjan ja muuttoajan osuminen Saarioispuolen reitille kevätlaskentaan). Varpushaukkojen havaittu tiheys tuntuu alhaiselta, mutta selittyy sillä, että laji saalistaa talvisin nimenomaan kaupunkiasutuksen lintukeskittymissä ja tämän biotoopin osuus alueemme talvilaskentareiteillä on varsin alhainen. Isolepinkäisten puuttuminen vuodenvaihteen ja kevään laskennoissa on vain sattuman leikkiä, sillä niitä nähtiin esim. VLH:n talvilinturallissa tammikuun alussa 6-7 yksilöä. Saa nähdä minkälainen petokavalkadi nähdään ensi talvena.

VLH:n talvilintulaskentojen kymmenen runsainta lajia vuodenvaihteen laskennassa (25.12.2004-7.1.2005) olivat: 1. viherpeippo 66.2 (yks./10 km), 2. keltasirkku 63.6, 3. talitiainen 55.2, 4. naakka 49.7, 5. urpiainen 47.5, 6. sinitiainen 45.5, 7. varis 29.5, 8. varpunen 23.5, 9. harakka 18.4 ja 10. punatulkku 14.7 (muistettakoon kuitenkin, että tämä runsausjärjestys ei välttämättä ole todellinen, koska lajien havaittavuudessa on merkittäviä eroja).

Mainittakoon vielä, että muu havainnointi mukaan lukien talven 2004/05 aikana Valkeakosken kunnan alueella tavattiin yhteensä seuraavat 60 talvilajia (1.12.2004-28.2.2005 havaitut lajit): Harmaahaikara, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, sinisorsa, telkkä, isokoskelo, merikotka, varpushaukka, kanahaukka, tuulihaukka, teeri, pyy, peltopyy, fasaani, harmaalokki, merilokki, isolokki, kesykyyhky, lehtopöllö, huuhkaja, varpuspöllö, sarvipöllö, palokärki, harmaapäätikka, käpytikka, pohjantikka, pikkutikka, valkoselkätikka, koskikara,tilhi, räkättirastas, mustarastas, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, kuusitiainen, pyrstötiainen, pähkinänakkeli, puukiipijä, isolepinkäinen, korppi, varis, harakka, närhi, naakka, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, urpiainen, tundraurpiainen, tikli, viherpeippo, vihervarpunen, punatulkku, taviokuurna, pikkukäpylintu, pulmunen ja keltasirkku. Talvilajeja oli näin yksi enemmän kuin edellisenä vuonna.