Operaatio kottaraisen paluu

 

BirdLife Suomen vuoden 2006 laji on kottarainen, jonka kanta Suomessa romahti kolmisenkymmentä vuotta sitten lähinnä karjataloudessa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Nykyisin kottarainen kärsii jo pesäpaikkapulasta vanhojen pönttöjen lahottua. Valkeakosken Lintuharrastajat valmisti pönttöekspertti Jussi Kallion ohjauksessa keväällä 2006 talkoilla tuntuvan määrän kottaraisenpönttöjä puheenjohtaja Erkki Jaanulta saadusta materiaalista. Pöntöt sijoitettiin huhtikuun alkupuolella maastoon mahdollisimman edullisiin paikkoihin karjatilojen laidunten läheisyyteen. Tulokset olivat erinomaiset, sillä jo viikon kuluttua jokaista pönttöä asutti kottaraispari! Projektia on tarkoitus jatkaa tulevina vuosina. Yhdistyksellä on jatkossa tarkoitus valmistaa pönttöjä myös yleisölle myytäviksi. Asiasta löytyy myöhemmin lisätietoa kotisivuiltamme. Alla jokusia Harri Slagin digikuvia pönttöprojektista, johon osallistui viisi yhdistyksen jäsentä.

 

Pöntötystä jatkettiin keväällä 2007 sijoittamalla Jussi Kallion valmistamia asumuksia Ritvalan ja Jutikkalan maisemiin. Kottarainen palasikin heti monen vuoden tauon jälkeen pesimään esim. Pelto-Karpin tilalle saaden isäntäväen riemastumaan.

 

 

Ei ole sirkkelin voittanutta, kun suuri määrä lautatavaraa pitää saada määrämittaan.

 

 

Pönttö nro 67 saa katon.

 

 

Mitäpä olisivat talkoot ilman eväshetkeä nuotiolla.

 

 

Yhteen kuvaan mahtuu vain pieni osa talkoitten tuloksista.

 

 

Pönttöjä valmistui niin paljon, että traktoriakin tarvittiin kuljettelussa.

 

 

Pönttöjen asettelu suoritettiin kaikki työturvallisuusmääräykset huomioiden: yksi kapuaa, toinen varmistaa, kolmas valvoo ja neljäs dokumentoi.

 

 

Pönttöjä maastoon viedessä alkoi jo hämärtää ja oli jatkettava seuraavana päivänä.

 

 

Tältäkin paikalta lähtee kesällä monta kottaraisenpoikasta maailmalle.