Vanhentunut rikos

Sinä vuonna odotin joulua viisivuotiaan innolla ja malttamattomuudella.

Puhuin ja höpötin siitä niin, että toiset kyllästyivät, etenkin Arvi ja Aimo.

Niinpä Aimo kiusasi minua ja sanoi: "Jos minä sen pukin näen täällä

hiippailevan, niin lumipallolla kyllä heitän." Ja minä taas nyrkit pystyssä:

"Et kyllä heitä..."

Tulihan se aatto lopulta. Se oli kyllä pitkä päivä kun jo aamusta kyselin,

koska se pukki oikein tulee? "Kun on työt tehty ja saunassa käyty, niin

ehkä sitten...", sanoi äiti.

Kun olimme jo kaikki muut käyneet saunassa, vain Arvi oli vielä siellä,

kuului kolinaa eteisestä.

"Nyt se tulee, nyt se tulee!", minä hihkuin innolla.

Isä meni vastaan pukkia, ja sieltä he yhdessä tulivat säkin kanssa. Minä

katselin silmät pyöreinä: Pukilla oli pahvista tehty töttörö päässä, naama

oli nokinen ja parta oli ties mitä pellavan tappuraa! Eikä sillä ollut punaista

nuttua, vaan hevoselle haiseva vanha miesten pitkä takki. Ja kumiterä-

saappaat jalassa! Mutta sitten kun se rupesi kyselemään kilttiä lapsia,

silloin minä rupesin itkemään ja parkumaan suureen ääneen: "Toi on Arvi,

toi on vale-pukki! Minä tahdon oikean pukin, miksei meille tule oikeaa

pukkia?"

Vanhemmat yrittivät puhua ja kääntää minun huomioni lahjoihin. Kyllä

sieltä säkistä tuli lahjoja, sain mollamaijan, sukkia, lapasia ja namia. Mutta en minä tahtonut lahjojakaan, kun ei ollut oikeaa pukkia. Kävin potkaisemassa lahjasäkkiä lattialla ja sanoin: "Vanha perunasäkki!"

Minä itkin, huusin ja kiukkusin ja lopulta menin sänkyyn nyyhkyttämään. Aikansa isä yritti lohduttaa, mutta lopulta sanoi: "Kai se siitä herkiää..."

Sitten olivat jo toiset syöneet ja äiti oli jo siistinyt keittiön, kun kuului taas kopinaa. Vanhemmat katsoivat toisiaan. Mitä nyt, eihän sieltä kenenkään pitäisi tulla näin myöhään aattoiltana. Mutta sieltä tulikin toinen pukki!

Kun isä oli antanut epäröiden ensin kättä pukille, hän rupesi sitten hymyilemään ja sanoi: "Nyt tulikin varmaan se oikea Joulupukki, tulkaas kaikki tervehtimään". Minäkin olin tullut sängystä kiireesti ja katselin keittiön ovella. Nyt oli kyllä paremman näköinen pukki, eikä se ainakaan Arvi ollut, kun Arvikin oli tuvassa ja kaikki meidän muukin väki. Pukilla oli oikea turkki, karvalakki ja huopatossut jalassa. Naamaa minä katselin, oli jotenkin kumman näköinen, vain silmät näkyivät ja alapuolella oli kirjava vaate!

Äänikin oli jotenkin tuttu ja minä tarkkailin! Sitten kun pukki antoi lahjansa ja minä katsoin siihen omenapussiin, ja katsoin sitä vaatetta pukin suun edessä.

"Mari-tädin liina ja tuo on Tätilän Mikko ja nää on Tätilän pieniä omenoita." Jo toinen vale-pukki! Ja taas minä itkin ja menin sänkyyn, eikä kukaan saanut minua leppymään.

Minä uskoin, että pukki on olemassa, mutta jostain syystä se ei vain meille tule. Onko Aimo heittänyt sitä lumipallolla, kun se oli ikkunan takana, vai enkö ole ollut tarpeeksi kiltti?

Onko äidillä ja isällä jotain tekemistä sen asian kanssa, kun eivät puhu minulle totta, vaan narraavat?

Se oli minulle pettymysten joulu, sillä itkuuni minä nukahdin kyynelten maku suussa.

Kun joku joulun jälkeen kyseli pukista, äiti sanoi hymyillen: "Meillä kävi oikein kaksi pukkia, kun tuo tyttö ei meinannut millään uskoa pukkiin."

Silloin minä katsoin alta kulmien ja sanoin vihaisesti: "Niin, kaksi vale-pukkia!"