Minä Asikkalassa

Minun mielikuviini kuuluu kolmenlainen Asikkala. Vanhin on se lapsuuden ja nuoruuden Asikkala 1940-luvulta. Ensin se oli vain se kylä, jossa olin syntynyt ja jossa esivanhempani olivat asuneet satoja vuosia.

Siitä se sitten laajeni ensin lähikyliin ja Vääksyyn. Rippikouluiässä hahmotti jo koko Asikkalan. Tiesi noin suurin piirtein kylien sijainnin, jopa nimen kuultuaan osasi sanoa missä kylässä ja missä päin tämmöinen talo ja ihmiset olivat.

Kuuli myös vanhemmilta tarinoita ja juttuja tapahtumista lähes sadan vuoden ajoilta. Jos tuli jostain ihmisestä tai talosta puhe, niin vanhemmat kertoivat parin sukupolven tarinan niiden elämästä.

Näin syntyi ehkä määrätynlainen lokeroitunut kuva kylistä, taloista ja ihmisistä. Oliko se oikein, on vaikea sanoa, mutta nyt kun ajatellen sitä, kyllä suurin osa oli totuuden mukaista.

Kerrottiin, että ne ja ne kylät olivat metsärikkaita, tai siellä ja niillä oli paljon rantoja. Puhuttiin, että siellä on kiviset pellot ja siellä taas hyvät perunamaat. Tai, ne ihmiset olivat viisaita tai niillä oli sukurasitteita.

Kyllä ne talot ja tavarat silloin olivat erityisen tärkeitä. Kerrottiin lypsylehmät ja hevoset, jopa hopeiset kynttilänjalat!

Ihmiset luokiteltiin aika paljon omaisuuden mukaan. Sitten sota-aikaan kerrottiin äkkirikastumiset ja niin kuin myös köyhtymiset. Vanhemmat ihmiset muistivat talojen häviämiset ja vaihtumiset.

Muistivat sukujen sairaudet ja vastoinkäymiset. Mutta myös ahkeruuden ja yrittämisen. Aina pitäjässä oli niitä jotka olivat "jotakin".

Nämä tunnettiin ja näistä puhuttiin. Pappia, nimismiestä, opettajia, poliisia ja kauppiasta "kunnioitettiin"! Oli "herroja" ja "rikkaita" sen ajan mittapuun mukaan.

Sitten se toinen Asikkala, oli loma- ja juhla-Asikkala. Jo muualle muuttaneena käytiin täällä vain juhlissa ja lomalla; ensin lapsuuskodissa ja sitten kesämökin hankittua vietettiin lomat siellä. Niin, että myös lapsista tuli" kesäasikkalalaisia," koska aina toisella jalalla olimme Asikkalassa.

Silloin ihmiset jäivät vieraammaksi, vaikka seurasimme elämää täällä. Mutta kesälomalla olimme vain niin pienellä suppealla alueella saaressa, jossa oli oma elinpiirinsä. Silloin kanssakäyminen tapahtui lähi sukulaisten ja muutamien tuttujen kanssa.

Paikallislehti piti ehkä parhaiten yllä Asikkala-kuvaa. Ennen kuin lehteä voi tilata, niin aina lapsuuskodissa käydessä sai sieltä nipun vanhoja lehtiä mukaansa.

Anianpellon markkinat olivat myös tuttujen tapaamispaikkoja.

Silloin muualla asuessa ensikertaa kiinnitti huomion Asikkalan luonnon kauneuteen. Kun kierteli Suomessa ja vähän muuallakin, niin tuli mieleen kuinka vähän asikkalalaiset itse huomioivat esimerkiksi Vääksyn kauneutta. Se on aina ollut kaunis ja sen kuului olla kaunis! Ympäri Suomea on kaikenlaisia nähtävyyksiä ja "bisnes"-paikkoja ja tuntuu, että Asikkalassa ei osata käyttää hyväksi Luojan antamia mahdollisuuksia.

Kolmanneksi olen sitten paluumuuttaja ja eläkeläinen Asikkalassa. Kun täältä 50-luvulla lähdimme työn ja leivän perään, niin luulimme lopullisesti lähtevämme. Mutta niin elämä järjestelee kysymättä meiltä, että täältä taas itsemme löysimme. Kun tuli eteen valinta kaupungin ja maaseudun välillä, niin luonnollinen valintamme oli lapsuusmaisemat Asikkalassa.

Meillä on multaa sen verran kynsien alla, että ei meistä oikeita kaupunkilaisia olisi tullut. Kodilta täällä heti tuntui ja oli mukavaa päästä taas paikkakuntalaiseksi. Nyt tuntuu kuin ei pois olisi ollutkaan, vaikka lähes neljäkymmentä vuotta on muualla ollut. Tietysti on paljon muuttunut, niin kuin kaikkialla muuallakin, mutta perusasiat ovat samat.

Tapaa niitä vanhoja koulu- ja lapsuustovereita, ihmetellään, ollaanko me näin vanhoja!? On paljon puhuttavaa ja kerrottavaa, mutta tuntuu kuin vasta olisimme koulusta lähteneet.

On kyllä paljon uusia asukkaita, jotka ovat omalla tavallaan rikastuttaneet paikkakuntaa. Heihin on ollut mukava tutustua ja he tuovat väriä ja liikettä tähän tasaiseen elämään. Luokkaerot ovat varmaankin kaventuneet, tai sitten maailmalla on tullut kovanahkaisemmaksi, niin ettei kaikkia vivahteita huomaa!

Tunnen itseni asikkalalaiseksi ja tunnen, että olen kotona. Sanotaan että tämä on eläkeläisten paratiisi, sitä en tiedä, kai täällä on kaikilla muillakin samalla lailla hyvä elää. Tästä pidän todisteena sitä, että ne meidän lapsemmekin ovat kesäasikkalalaisista muuttuneet

paikkakuntalaisiksi. Ja siten lisänneet meidän kotipaikan tuntua.

Palvelut ovat lähes tyydyttäviä ja eletään uskossa, että ne vielä paranevat. Täällä on harrastusmahdollisuuksia ja päivät täynnä toimintaa.

Yhteiselämä paikkakuntalaisten kanssa on yksinkertaista ja mutkatonta, johtuukohan se siitä, että täällä on ne "juuret".

Me puhumme samaa kieltä, ja monesta asiasta ajatellaan samalla tavalla. Eiköhän se omasta itsestä ole paljon kiinni missä viihtyy.

Kun maisemat ovat Suomen kauneimpia ja naapurit rauhallisia, tasaisia hämäläisiä, on hyvä olla Asikkalalainen.