TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

 

1. YLEISTÄ

Vuosi 2012 on seuramme 24. toimintavuosi. Kehitämme toimintaamme edelleen. Järjestämme Viron itsenäisyysjuhlana 24.2. lyhyen muistohetken Viron vapaussodassa kaatuneiden muistokivellä Kalevankankaalla. Teemme Tarton-puistoa jäähallin edustalla tutuksi järjestämällä siellä pienimuotoisen tilaisuuden 20.8. Yritämme saada kaupunkia mukaan puiston kehittämiseksi. Tarton Musumäkeä (suukko-) olemme odottaneet sinne jo pitkään. Olemme myös pyytäneet kahta lipputankoa puistoon. Muutoin toimintamme noudattelee perinteitä, elleivät jäsenemme sitten innostu tekemään ehdotuksia uusista toimintamuodoista.

 

2. VARSINAINEN TOIMINTA

2.1. VIRON ITSENÄISYYSJUHLA

On seuramme vuoro järjestää Viron 94. itsenäisyyspäiväjuhla. Järjestämme sen maanantaina 20.2.2012 alkaen klo 19.00 Kansainvälisessä toimintakeskuksessa.

2.2. VIRON ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Viron itsenäisyyspäivänä järjestämme uutena toimintamuotona 24.2. klo 13.00 kunniakäynnin Viron vapaussodassa kaatuneiden muistokivelle Kalevankankaan hautausmaalle kappelin takana.

2.3. MATKAT

Kesämatkamme ajankohta on 5-8.6.2012. Jälleen olemme valinneet arkipäivät matkustamiseen. Menemme Saarenmaalle ja sieltä Vilsandin erikoiselle saarelle Saarenmaan länsirannikolla. Pyrimme saamaan luontoasiantuntijaoppaan mukaamme Tampereelta. Ensimmäisen yön yövymme Haapsalun Promenade-hotellissa ja kaksi seuraavaa Kuressaaren kylpylähotellissa. Jaanika Kullerkupp ja Sirpan bussimatkat hoitavat kaikki matkajärjestelymme.

2.4. XXII VIRO-VIIKOT

Perinteiset Viro-viikkomme pidetään 27.9. – 14.10.2012. Turvaamme järjestelyissä jälleen sekä Tampereen että Tarton kaupunkien kulttuuripalveluiden apuun. Viron elokuva täyttää 100 vuotta. Sen puitteissa pyrimme saamaan Tampereelle aikaan virolaisen elokuvan viikon yhteistyössä Viron suurlähetystön ja Suomen Viro-yhdistysten liiton kanssa. Muilta osin noudatamme perinteistä kaavaa: esitelmiä, konsertteja, näyttelyitä.

2.5. MUU TOIMINTA

Tampereen pääkirjastoon Metsoon suunnittelemme yhteistyössä kirjaston kanssa Viron kirjansidontanäyttelyn helmikuuksi.

Suomeen on saatu oma Tarton Yliopiston edustaja, meillekin tuttu Sanna Immanen. Tarton Yliopistosta kertova näyttely tulee Kansainväliseen toimintakeskukseen 20.2.- 3.3.2012. Maanantaina 20.2. klo 14.00 kutsumme Tampereen ja ympäristökuntien lukioiden opinto-ohjaajia Sanna Immasen järjestämään infotilaisuuteen kuulemaan Tarton Yliopiston opiskelumahdollisuuksista.

Seuramme kevätkokous on Kansainvälisessä toimintakeskuksessa maanantaina 27.2.2012 klo 19.00.

Syyskokous pidetään maanantaina 26.11.2012 klo 19.00.

Suomalaisvirolaiset tanssipidot järjestetään Tampereella 13.- 17.6.2012. Se tulee olemaan yksi vuoden 2012 merkittävimmistä kulttuurin suurtapahtumista Suomessa. Siihen tulee osallistumaan 5000 tanssijaa! Olemme lupautuneet avustamaan Pispalan sottiisia järjestelyissä. Siis tarvitaan vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin. Katsokaa www.tanssipidot.fi

 

3. HALLINTO

3.1. HALLITUS

Hallitus kokoontuu edelleen 3 kesäkuukautta lukuun ottamatta kerran kuussa 10-jäsenisenä. Se suunnittelee toimintaa ja toteuttaa tehtyjä päätöksiä.

Hallituksen kokoonpano vuonna 2012

3.2. TOIMISTO

Seuran oma toimisto sijaitsee Tampereen Kansainvälisessä toimintakeskuksessa Suvantokatu 13:ssa. Samoissa tiloissa jatkaa toimintaansa Tarton kaupungin infokeskus. Toimistosta on saatavissa runsaasti monipuolista Tarttoa esittelevää materiaalia sekä lainattavaksi myös videoita. Tarton kaupungin tuella, Tampereen kaupungin työllistämistuella sekä TE-keskuksen palkkatuella voimme palkata toimistonhoitajan ja pitää avoinna toimistoamme 5 päivänä viikossa. Näin jäsenistöllämme on etuoikeus muihin ystävyysseuroihin verrattuna asioida omassa toimistossaan näin useana päivänä. Toimistonhoitajalle on laadittu monipuolinen toimenkuva, jonka puitteissa hän työskentelee joustavasti hallituksen ja jäsenistön apuna.

3.3. JÄSENISTÖ

Vuoden vaihteessa jäsenmäärämme on 277. Poistamme joka vuosi jäsenistöstämme sellaiset, jotka eivät kesäkuun alkuun mennessä ole maksaneet jäsenmaksuaan. Näin ollen jäsenmäärämme on aina todellinen. Palvelemme jäsenistöämme paitsi järjestämällä erilaisia tilaisuuksia ja matkoja myös antamalla heille jäsenkortin, jota näyttämällä saa huomattaviakin rahallisia etuisuuksia Virossa.

3.4. TIEDOTUS

Lähetämme kaikille jäsenillemme muutaman kerran vuodessa jäsenkirjeen, jossa kerromme kaikista tilaisuuksistamme ja tapahtumistamme ja kutsumme mukaan osallistumaan. Kirjeeseen liitämme myös luettelon meille alennuksia antavista yrityksistä. Poikkeuksena lähes kaikkiin muihin yhdistyksiin lähetämme vuotuiset toimintakertomuksemme ja – suunnitelmamme sekä tilinpäätökset ja talousarviot kaikille jäsenillemme jäsenkirjeissämme. Näin kaikki jäsenemme tietävät, miten me toimimme ja miten rahamme käytämme. Lisäksi lähetämme sähköpostiosoitteensa meille antaneille tiedotteita eri tapahtumista.

WWW-sivumme ovat osoittautuneet erinomaiseksi linkiksi sekä omaan jäsenistöömme että myös muihin Virosta kiinnostuneisiin asianharrastajiin. Niitä täydennetään aktiivisesti, joten vilkaisu niille silloin tällöin auttaa jäsentämme pysymään ajan tasalla. Liitymme Facebookiin vuoden 2012 alusta.

3.5. KIRJASTO

Seuran toimistossa olevan laajan kirjaston kokoelmia toivoisi jäsentemme enemmänkin käyttävän hyväkseen. Siinä on laajat valikoimat niin uutta kuin vanhaakin kaunokirjallisuutta sekä suomeksi että viroksi. Lisäksi siinä on paljon tieto- ja taidekirjoja sekä matkailuun liittyviä teoksia. Käsikirjaston ei-lainattavissa kirjoissa on ihastuttavia harvinaisuuksia. Otamme mielellämme vastaan lahjoituksia. Toimistossamme on myös myytävänä jonkin verran sanakirjoja ja karttoja. Voitte tutustua kirjastomme teoksiin näillä www-sivuillamme. Meillä on myös valikoima erilaisia vidoita ja dvd-levyjä, joita voitte lainata kotiinnekin niin halutessanne.

3.6. KANSAINVÄLINEN TOIMINTAKESKUS

Osallistumme toimintakeskuksen hallintoon ja mahdollisuuksien mukaan myös siellä toimivien seurojen järjestämiin tilaisuuksiin ja yhteiseen toimintaan. Olemme aktiivisia toimintakeskuksen kehittämisessä ja ilmoitamme kaikki tilaisuutemme myös sen sähköpostilistalle. Pyrimme omalla toiminnallamme myös tekemään keskusta tunnetuksi tamperelaisille.  

3.7. YHTEISTYÖTAHOT

Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut on tärkein yhteistyökumppanimme. Jatkamme yhteyksiä myös tamperelaisiin musiikkipiireihin. Parannamme yhteistyötä kunniakonsulimme Tuomo Marttilan kanssa. Tampereen Eesti klubi on erittäin tärkeä meille. Se on alkanut työskennellä toimintakeskuksessa sinne rakentamassamme pikkuhuoneessa. Olemme tarpeen mukaan yhteydessä erilaisiin tamperelaisiin järjestöihin. Meillä on tiiviit yhteydet Tarton kaupunkiin ja Tampere Majaan. Viron Suomen instituutti on myös meitä avustava yhteisö. Lisäksi toimimme hyvässä ja kiinteässä yhteistyössä Suomen Viro-yhdistysten liiton SVYL:n kanssa. Tavoitteemme on säilyttää SVYL:n 1. varapuheenjohtajan paikka seurallamme. Pyrimme tiivistämään yhteistyötä Pirkanmaalla toimiviin muihin Viro-ystävyysseuroihin kutsumalla heidän jäseniään tilaisuuksiimme ja pyrkimällä järjestämään yhteiskuljetuksia eri tilaisuuksiin.

3.8. TARTON KAUPUNGIN INFOKESKUS

Tarton kaupunki maksaa meille korvausta Tarton tiedotuspisteen ylläpidosta. Kiitokseksi tuesta pyrimme parhaan kykymme mukaan edistämään Tarttoon suuntautuvaa matkailua jakamalla matkailutietoutta. Tartto varustaa toimistoamme korkeatasoisilla matkailuesitteillä ja muulla informaatiolla.

 

4. TALOUS

Varsinaisen toiminnan tuotot syntyvät pääosin jäsenmatkan tuotosta sekä Tarton kaupungilta saatavasta tuesta infokeskusta varten. Varsinaisen toiminnan tuottoja on arvioitu kertyvän runsaat 21.400 euroa. Varsinaisen toiminnan kuluista suurin osa aiheutuu palkkakuluista työnantajamaksuineen (25.000 euroa) sekä jäsenmatkasta (14.500 euroa). Myös toimiston ylläpitämisestä aiheutuu erilaisia kuluja muutama tuhat euroa vuodessa. Viro-viikkojen järjestämiseen on varattu 1.600 euroa. Varsinaisen toiminnan aiheuttamia nettokuluja (tuotot - kulut) on arvioitu syntyvän lähes 24.000 euroa.

Palkkakulut pyritään saamaan vuonna 2012 katetuiksi työllistämistuilla (TE-keskuksen myöntämällä palkkatuella ja Tampereen kaupungin työllistämistuella) sekä Tarton kaupungin tuella infokeskusta varten. Jäsenmaksutuloja on arvioitu saatavan kokonaisuudessaan n. 5.700 euroa, mutta Tampere-Tartto-seura joutuu maksamaan itse tästä summasta SVYL:lle (Suomen Viro-yhdistysten liitolle) noin 1.400 euroa (5 €/jäsen). Talousarvio on laadittu sille pohjalle, että jäsenmaksut vuodelle 2012 olisivat seuraavat: varsinaiset jäsenet 20 €, yhteisöjäsenet 60 € ja opiskelijajäsenet 5 €. Liittymisjäsenmaksua ei peritä. Lisäksi anotaan toiminta-avustusta Tampereen kaupungilta. Seura ottaa kernaasti vastaan lahjoituksia, mutta voi myös itse niitä antaa.

 

HALLITUS VUONNA 2012

PUHEENJOHTAJA Liisa Löyttyniemi gsm 050-56 111 66 liisa.loyttyniemi[at]bt-yhtyma.fi

VARAPUHEENJOHTAJA Raimo Sillanpää gsm 050-523 9109 caput[at]rokki.net

Liivi Vornanen liivi.vornanen[at]bt-yhtyma.fi

Risto Toivonen risto_toivonen[at]luukku.com

A. Olavi Lehtola ao.lehtola[at]elisanet.fi

Titta Mattila titta.mattila[at]kolumbus.fi

Ulla Virtamo ulla.virtamo[at]kolumbus.fi

Irja Allonen irjaallonen[at]hot.ee

Aleksi Toiva aleksito[at]suomi24.fi

Rauno Nummi rauno.nummi[at]tintti.net

Takaisin